tiistai 21. tammikuuta 2014

Noin 100 yritysblogia.

Olen käynyt lähiaikoina läpi TE500-yrityksien blogeja. Tiettyjä koulukuntia ja perusrakenteita alkaa nousta esiin, kun kahlaa n. 100 blogia läpi. Vaikka yritysblogien monimuotoisuus onkin ilahduttavan suurta, kertoo vain harva yritysblogi kuitenkaan kovinkaan paljon tai suoraan itse yrityksestä. Esittelen lyhyesti yritysblogien perustyypit ja annan suositukseni siitä, millaista yritysblogia ulkopuolinenkin peräti jaksaa lukea.

Yritysblogien massasta nousi pahemmin yrittämättä esiin ainakin seuraavat kategoriat.

Mainosblogit

Ensimmäisenä kategoriana ovat yritysblogit, jotka sisältävät lähinnä yrityksen tuotteiden mainoksia. Nokia on tässä sarjassa ehkä räikein edustaja. Suurin osa blogin sisällöstä käsittelee Nokian puhelimia tai Nokian palveluita, vaikka mukana on myös jotain "journalistisempiakin" tekstejä.

Kantaaottavat blogit

Esimerkiksi energia- ja sijoitusalan yrityksien blogeissa tunnuttiin keskittyvän paljon politiikkaan. Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, kun miettii kuinka paljon politiikka tai yleinen taloussuhdanne kyseisiin aloihin vaikuttaa. Yrityksien blogeista löytyi varsin yksiselitteisiä kannanottoja turvevoimasta, päästökaupasta tai Euroopan talouspolitiikasta. Esimerkkinä Pohjolan Voiman blogi, jossa kerrotaan mm. suoraan millaista energiapolitiikkaa päättäjien tulisi tulevaisuudessa harjoittaa.

Vapaa-ajan blogit

Osa yrityksien tuottamista blogeista oli täysin liike-elämään tai työhön liittymätöntä materiaalia. Raision reseptiblogi tai Pauligin kahviblogi esimerkkeinä tällaisista. Mukavaa, useimmiten varsin ammattitaitoisesti tuotettua sisältöä. Toivottavasti lukijoita löytyy.

Tekniset blogit

Toiset yritykset keskittyivät kertomaan kovaa asiatietoa omasta toimialastaan. Metson blogi on mainio esimerkki tällaisesta suuntautumisesta. Äärimmäisen teknistä asiaa esimerkiksi ohjausventtiilien käytöstä aerodynaamisen melun vaimentamiseen tjsp. Itse sisältö menee iloisesti ohi yhteiskuntatieteilijältä, mutta varmasti äärimmäisen mielenkiintoista ja rahanarvoista sisältöä alalla toimivalle ihmiselle.

Yritystä esittelevät blogit

Kuningasluokkaan lasken sellaiset blogit, jotka ovat täynnä hyvää sisältöä ja lisäksi kertovat itse yrityksestä. Sinällään pitää toki nostaa hattua yrityksille, jotka hyvää hyvyyttään tuottavat käyttökelpoista sisältöä esimerkiksi ohjausventtiileistä, mutta näin ulkopuolisena olen kiinnostunut myös siitä, miten blogin aihe liittyy itse yrityksen toimintaan tai millainen meininki yrityksessä itse asiassa on. VR:n blogi on hyvä sekä sympaattinen esimerkki tällaisesta yritysblogista. Ihmisten näköistä, mutta silti hyvin käyttökelpoista tietoa esim. konduktöörin työstä. Lassila & Tikanojalta löytyy myös järjestäen ihania blogauksia.

Koska oma mielenkiinto keskittyy paljon rekrytointiin, luin yritysblogejakin paljon työnantajakuvan luomisen näkökulmasta. VR:n ja Lassila & Tikanojan blogit olivat sellaisia, että itsekin jo alkoi haluta vähän konduktööriksi. Se on aika paljon jo se.

Olisi mielenkiintoista päästä vertailemaan eri yritysblogien lukijamääriä ja tietää, miten mahdolliset lukijat löytävät millaisetkin sisällöt. Kommentointia ei ainakaan juuri missään yritysblogissa tapahdu, joka tietenkin on joku merkki jo jostakin. Varmasti esim. Nokia on laittanut oikeaa rahaa ja aivotyötä bloginsa suunnitteluun, ja jotain heidän tarkoitustaan blogi palvelee. Ulkopuolisena vain on vaikea arvata, mikä se voisi olla. 

Onko yritysblogi mainoskanava, lobbausvälinä, rekrytoinnin apukeino vai tapa osoittaa hyvää kulttuuritahtoa? Hyvä blogi varmasti voi toimia monessakin näistä lokeroista. Joistakin yritysblogeista sai kuitenkin sellaisen kuvan, että blogi on perustettu enemmän sosiaalisen median huumassa, kuin palvelemaan mitään tiettyä strategista tarkoitusta. Paljastavasti monen TE500-tasonkin yrityksen blogi on itse asiassa hyytynyt pian perustamisensa jälkeen ja kerää nyt pölyä jossain yrityksen sivujen nurkassa.

Se on sääli se. Hyvää yritysblogia on ilo lukea. Viestintäosaston viimeiseen asti hiomien nettisivujen lisänä blogi voi tuoda täysin uuden ja mielenkiintoisen puolen esiin yrityksestä. Raaka-aineen kerääjäksi mars!

P.S. Mielenkiintoisena huomiona, että rakennusalan firmoilta tuntui löytyvän hämmentävän paljon erinomaisia blogeja. Suurilla rakennusalan yrityksillä oli blogi usein pystyssä ja niissä järjestäen todella hyvää sisältöä. Näin saavat stereotypiat näpeilleen.




1 kommentti:

  1. Moi Koivula, löysin sinun blogin ja kysymys kuuluu, haluaisitko ottaa minun tuoreen esikoisromaanin arvioon? Kirjan nimi on "Pirtun tie, Rutt 96" ja se ilmestyy tässä kuussa bod.fi kustantamon kautta y.t. kari.wikholm@wpsm.fi

    VastaaPoista