torstai 31. lokakuuta 2013

Jac Fitz-enz - The ROI of Human Capital - Measuring the Economic Value of Employee Performance

Tullut keskityttyä paljon blogien ja Twitterin seuraamiseen lähiaikoina ammatillisella puolella ja kokonaisten kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle. Jac Fitz-enzin The ROI of Human Capital tuli kuitenkin katsastettua. Aika tiheää materiaalia, mutta myös jonkin verran epätasainen esitys.

perjantai 16. elokuuta 2013

Vierailu virkistää: Mikä on suurin heikkoutesi?

Kirjoitin blogauksen hyvistä (ja varsinkin huonoista) työhaastattelukysymyksistä Duunitorin blogiin. Twitterissä syntyikin mukavasti jo keskustelua aiheesta. Käy katsomassa kirjoitus täältä:  http://blog.duunitori.fi/2013/08/mika-on-suurin-heikkoutesi/ !

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Dwane Lay - Lean HR

Ajattelin kirjoittaa jotain Leanista henkilöstöhallinnosta, mutta löysinkin tämän kirjan ensin. Pakko oli ensin katsoa onko kaikki ideat jo keksitty valmiiksi. Aika vähän itse asiassa mitään varsinaisesti leanista henkilöstökäytännöistä, mutta todella käyttökelpoista materiaalia projektityyppisestä työstä löytyi.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Tasan vuosi tavaamista.

Tänään on yllättäen kulunut tasan vuosi tämän blogin perustamisesta. Muistiinpanoja on tullut tehtyä 18 merkinnän verran kirjoista, blogeista ja journaleista. Yliopistomatematiikalla tietoa olisi tullut omaksuttua ehkä noin puolentoista appron verran.

Ammattitavauksessa olen keskittynyt tekemään lähinnä vain muistiinpanoja. Tärppien listaaminen ei varmasti ole kenellekään lukijalle elähdyttävin tai paras tapa viestiä itse aiheista, mutta tämän blogin tarkoituksena onkin enemmän toimia minulle varastona kertaalleen ajatelluille ajatuksille, joihin palata sitten myöhemmin kun tarve ilmenee. Pahoittelut siis kaikille muille tässä vaiheessa ja kiitos jos olette jaksaneet lukea tai jopa kommentoida joskus jotain tekstiä.

Jonkin verran houkuttelee ajatus perustaa jälleen uusi blogi, jossa käsittelisi nyt enemmän pinnalla olevia HR-aiheita vähän mielenkiintoisemmalla formaatilla. Olen kuitenkin koittanut tyydyttää tuota pedagogista perustarvetta alkamalla tehdä esityksiä SlideShareen, joka onkin tuntunut hauskalta puuhalta. Ehkä uuden blogin perustamista saa välteltyä ainakin vielä hetken.

Kiitos kuitenkin ensimmäisestä vuodesta! Hauska ja hyödyllinen projekti ollut ainakin minulle.

Harvard Business Review - Harvard Business Review on Finding & Keeping the Best People

Edellisen pettymyksen jälkeen ajattelin pelata varman päälle ja otin Harvard Business Review'tä. Näihin voi kuitenkin aina luottaa, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Kokoelma artikkeleita, joista osa enemmän käyttökelpoisia ja ajankohtaisia itselle, osa taas vain yleisesti todella mielenkiintoisia. HR:n maailmassa liikutaan jälleen.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Todd Wheatland & D. Zachary Misko - The New Rules of Recruiting

Aika pitkään siinä meni, mutta nyt tuli ensimmäinen täysin käyttökelvoton kirja vastaan. Uskoin pelkästään kirjoittajien tarjoamien kriitikoiden mielipiteisiin ja ostin Amazonista kirjan, jossa ei ollut yhtään käyttäjäarvostelua. Oppimiskokemus tämäkin, toisaalta.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ash Maurya - Running Lean - A systematic process for iterating your web application from plan A to a plan that works

Heti härkää sarvista. Luin läpi ensimmäisen suositellun ketteryyskirjan. Ash Mauryan Running Lean -kirja on käytäntöön pohjautuva opas IT-startupin perustamisesta. Hieno järkiperäinen lähestymistapa: vähemmän intuitiota ja Steve Jobs -tyylistä innoitusta, enemmän jalkatyötä ja rehtiä opettelemista.

Spafford, Behr, Kim - The Phoenix Project ja Eli M. Goldratt - The Goal

Hämmentäviä ammattikirjallisuusromaaneja. Tarinallisuuden keinoin yritetään välittää oivalluksia ketterästä IT-hallinnasta. Romaaneina silkkaa huttua, mutta mukana käyttökelpoisia oikeita ideoita kuitenkin.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevin Sheridan - Building a Magnetic Culture - How to Attract and Retain Top Talent to Creata an Engaged Productive Workforce

Lisää pehmeää henkilöstöhallintaa. Työntekijöiden huomioiminen, mukavan kulttuurin kultivoiminen ja muu humanistihöntsy on tämänkin kirjan mukaan taloudellisesti äärimmäisen tärkeää. Hyvät ja inhimilliset henkilöstökäytännöt näkyvät aivan suoraan tuloksessa, joten niihin on paras kiinnittää huomiota.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Rob Yeung - Succesful Interviewing and Recruitment

Edellistä kirjaa kompensoimaan jotain selkeästi käyttistä. Ei mitään tieteellisiä ambitioita (tai edes lähdeviitteitä!), mutta hyviä pointteja senkin edestä. Aiheena uusi ja ihan mielenkiintoinen perusajatus, jonka pohjalle rakentaa pitämänsä työhaastattelut.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Human Resource Management - A Critical Text (toim. John Storey)

Tuli kahlattua yksi kauppiksen oppikirja jälleen kokeen vuoksi. Käteen ei jäänyt paljon, mutta tällä kertaa vika on lähinnä oma. Tarjolla lähinnä meta-analyysiä, 2000-luvun alun tutkimusten läpikäyntiä ja keskinkertaista tieteenfilosofista pohdintaa.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Paul Marciano - Carrots and Sticks Don't Work: Build a Culture of Employee Engagement with the Principles of RESPECT

Paul Marcianon kirja on aivan loistava paketti hyviä henkilöstökäytäntöjä ja tehokkaita harjoituksia. Taas näitä mainioita paketteja, joista voi ottaa asioita käyttöön heti seuraavana maanantaina.

Perusajatuksena kunnioituksen (respect) vaaliminen. Kunnioitus/arvostaminen on se tehokkain palkinto ja edellytys, että hommat onnistuvat ja työntekijät tekevät hyvää työtä ja viihtyvät. Massiivisen voimakasta kamaa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Daniel H. Pink - To Sell is Human

Ajan henki vaatii kaikilta myyntitaitoja. Enää ei pärjää olemalla pelkkä konsultti tai muuten vain varma omasta osaamisestaan. Se pitää myös osata markkinoida asiakkaille itse. Esimerkiksi konsulttifirmat eivät välttämättä palkkaa pelkkiä asiantuntijoita, vaan myyntiosaamista on löydyttävä myös. Markkinointi on alkanut tämän vuoksi kiinnostaa ja kun Harvard Business Review'ssä on vaahdottu lähiaikoina Daniel H. Pinkin To Sell is Human -kirjasta, päätinkin ottaa sen luettavaksi.

Aiheena on myynti ja markkinointi. Kirjan varsinaisena suurena ajatuksena on se, että kaikki ovat nykyään myyjiä. Lääkärit, opettajat, tutkimusassistentit.

Kukaan ei ole turvassa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Blogikatsaus: Joel on Software

Jonkin sortin kulttiblogi käsittelyssä nyt ilmeisesti. Ikää Joel on Software -blogilla on jo 12 vuotta ja tätäkin ihan erikseen suositeltiin minulle aiemmin. Nyt olen kerinnyt kahlata vähän enemmän läpi ja käyttökelpoista materiaalia tuntuisi olevan.