lauantai 13. huhtikuuta 2013

Spafford, Behr, Kim - The Phoenix Project ja Eli M. Goldratt - The Goal

Hämmentäviä ammattikirjallisuusromaaneja. Tarinallisuuden keinoin yritetään välittää oivalluksia ketterästä IT-hallinnasta. Romaaneina silkkaa huttua, mutta mukana käyttökelpoisia oikeita ideoita kuitenkin.

The Goal on Eli M. Goldrattin kirja, jossa tiukassa paikassa oleva johtaja yrittää saada tehdastaan toimimaan. Pullonkauloja etsitään ja odotteluaikoja lyhennetään. Sain luettua The Goalin noin puoleenväliin, ennen kuin oli pakko jättää kesken. The Goal vaikutti lähinnä kauppaoppilaitoksen opiskelijoille kirjoitetulta Sofian maailmalta. Kirjana tämä herätti lähinnä sietämätöntä myötähäpeää ja ahdistusta. Vaikka ideat olisivat olleet miten hienoja tahansa, kirjallisuutena The Goal on täysin luokatonta materiaalia.

The Phoenix Project jatkaa The Goalin jalanjäljissä. Kirjana se on jonkin verran parempi, vaikkei mitään suurta kirjallisuutta olekaan. Lukemaan silti pystyy. Romaanien suhteen rima on sen verran korkealla, että ihan saavutus lopulta sekin.

Varsinainen sisältö kuitenkin ehkä on lopulta se oleellinen asia. Phoenix Projectissa kamppaillaan valtavan mammuttiprojektin kanssa ja ihmetellään miten kaikki voi olla niin päin prinkkalaa. Suurimmaksi tekijäksi osoittautuu, että kukaan ei tiedä mitä tapahtuu ja kaikki odottelevat toisiaan. Ketterät metodit saapuvat kuitenkin apuun. Tehdastyön oppeja ja oivalluksia IT-työhön soveltamalla sankarit saavat homman rullaamaan.

Tarinallisuus kiinnostaa minua opetusmetodina, mutta en ole täysin varma voiko sitä käyttää ihan näin. The Phoenix Projectin ja The Goalin taustalla on varmasti ollut joku suuri ajatus tehdä opeista konkreettisia ja tarttuvia esittämällä ne tarinan muodossa. Siisti päähenkilö saavuttaa merkityksellisiä voittoja ja lukija innostuu tästä paljon enemmän kuin jos vain jossain taulukossa prosentit vähän heilahtaisivat. Periaatteessa ajatus on kaunis ja ymmärrettävä, mutta ei ihan kanna loppuun saakka.

Ongelma voi olla itse tarinassa. Molempien kirjojen henkilöt ovat harvinaisen paperisia ja ohuita, joiden saavutukset tai onnistumiset eivät juurikaan kiinnosta. Kirjat eivät kanna kirjoina, joten tarinallinen opetusmetodi lässähtää täysin. Tarinasta tulee enemmän pakollista puurtamista, jota on aina kahlattava oivalluksien ja opetuksien välissä. Tarina ja opettaminen lähinnä taistelevat keskenään ja kampittavat toisiaan. Ideaalitilanteessa tarinat antaisivat opettelijalle kontekstin ja lisää puhtia oppia asioita, mutta näiden kirjojen jälkeen päällimmäisenä tuntemuksena on lähinnä ärsyyntyminen ja halu lukea jotain tiukasti asiaan keskittyvää.

Sen verran pitää kuitenkin sanoa näistä kirjoista, että niissä esitellyt ideat kuulostavat todella rautaisilta. Se hyöty näistä vähintäänkin oli, että nyt pitää etsiä seuraavaksi joku samaa aihetta käsittelevä varsinainen ammattikirja, jossa ei joudu asian välissä lukemaan lukiotasoista aviodraamaa. Näiden kirjojen esitystapa tekee jokseenkin vaikeaksi saada opetuksia kerättyä mitenkään järkevästi, mutta tässä muutamia tärppejä:

Työn tekeminen ei ole tärkeää. Vain tärkeän työn tekeminen on tärkeää. On paljon parempi karvata järjestelmästä pois turhaa työtä kuin tehdä enemmän turhaa työtä ja yrittää "hoitaa se pois alta" tms. Turha työ on määritelmänsä mukaan turhaa. Siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Älä tee velkaa. Työvelka tuottaa lisää työtä. Huonosti hoidetut hommat tai työtavat, joita ei ole mietitty loppuun asti, aiheuttavat aina lisää turhaa työtä. Kun turhaa työtä on enemmän, kenelläkään ei ole enää aikaa tehdä asioita paremmin, vaan yhä enemmän kaikki pitää korjata jotenkin nopeasti - ja tehdä taas lisää velkaa. Nopeat ratkaisut ovat yleensä lyhytnäköisiä ja tuottavat velkaa, josta maksetaan sitten myöhemmin.

Ainoastaan pullonkaulat ovat tärkeitä! Jos työ koostuu useasta työvaiheesta, vain pullonkaulojen leventäminen todellisuudessa tehostaa toimintaa. Pullonkaulat ovat ne työvaiheet, joista saa puserrettua läpi kaikista vähiten valmiita suorituksia tunnissa. Kaikkien muiden työvaiheiden tai osa-alueiden kehittäminen vain kasaa enemmän varastoa (inventory) ja nostaa odotteluaikoja, kun enemmän ja enemmän rojua kerääntyy pullonkauloille odottelemaan. Asioiden varastointi on kallista. Työ on hyödyllistä ja tuottavaa vasta sitten kun se on täysin valmista. Vaikka hilavitkuttimia voisi tehdä kuinka nopeasti, ei niistä ole mitään hyötyä ennen kuin ne on vielä pakattu ja saatu tehtaasta ulos. Jokainen prosessin muun vaiheen kehittäminen lisää varastoa (kustannuksia). Pullonkaulan leventäminen taas vaikuttaa täysin suoraan siihen, kuinka paljon valmiita tuotteita saadaan tehtaasta ulos (thoroughput).

Joutilaisuus on välttämätöntä. Jos jokun resurssi on täystyöllistetty, sen eteen kasaantuu jonoa. Odotteluaika = busy time / idle time. Jos resurssilla on 50 % käytössä, silloin se on 50 % vapaana. Tällöin keskimääräinen odotteluaika on 1. Jos resurssi on 90 % käytössä, silloin se on 10 % vapaana. Tällöin odotteluaika on 9. Jos pullonkaula on 90 % käytössä, silloin mikä tahansa sille annettu työ joutuu keskimäärin odottelemaan yhdeksän yksikön verran. Ylityöllistetyn pullonkaulan kohdalla kaikki työ hyytyy aina tasan siihen paikkaan. Kaikki odottaa, mikään ei tule valmiiksi, varasto kasvaa.

Yllättävän vaikea opetus. Aluksi järkyttävän epäintuitiivinen, mutta kokonaisuutta katsoessa täysin nerokas. Vain kokonaisuudella ja täysin valmiilla tuotteilla on merkitystä. Sen takia yksittäisen asian "tehokkuudella" ei ole mitään väliä, ellei se ole oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Muuten se vain aiheuttaa odottamista ja kasaa varastoa.

Ketterät menetelmät kuulostavat järkyttävän mielenkiintoisilta. Sain suosituksena pari kirjaa lisää tästä meiningistä, joten palaan asiaan taas pian. Seuraavan kirjan kohdalla luvassa pelkkää asiaa, eikä enää ontuvia tarinoita merijalkaväestä tai siitä kuinka vaimo jätti tai ulkona oli kylmä sää. Ah.

The Phoenix Project (Amazon)
The Goal (Amazon)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti